Suomi Viron ja USA:n välisiin ilmasotaharjoituksiin? – Virolla ei ole ilmavoimia

Presidentti Sauli Niinistö otti kantaa tänään päämisteri Alexander Stubbin(Kok.) ja puolustusministeri Carl Haglundin(RKP.) kaavailemaan ilmasotaharjoitukseen Virossa. Niinistö totesi lausunnossaan ettei Suomi ole saanut virallista kutsua ja että ensin pitää tietää mistä on kysymys. Iltalehden mukaan Yhdysvaltain suurlähetystö kuitenkin ilmoitti kutsun tulleen jo viikkoja sitten. Varsinaista vastausta Niinistöltä ei Suomen harjoitukseen osallistumisesta tullut.

Presidentti Sauli Niinistö ei vaikuttanut olevan kovin hyvin perillä harjoituksen tarkoitusperistä.
Presidentti Sauli Niinistö ei vaikuttanut olevan kovin hyvin perillä harjoituksen tarkoitusperistä.

Virolla ei ole ilmavoimia

Erikoiseksi harjoitukset Suomen osalta tekee se seikka ettei Suomi kuulu Natoon ja kyseessä on kahden Natomaan väliset ilmasotaharjoitukset. Vielä erikoisempaa harjoituksessa on ettei Virolla edes ole omia ilmavoimia. Nyt näyttääkin siltä että kyse on Stubbin ja Haglundin kaavailemasta harjoituksesta. Edes Presidentti Niinistö ei vaikuttanut olevan kovin perillä mistä kaavaillussa harjoituksessa on kyse ja vastaukset olivat hyvin harvasanaisia.

Virolla ei ole ilmavoimia.
Virolla ei ole ilmavoimia.

Kyseessä Suomen ja Naton välinen sotaharjoitus

Käytännössä siis kyseessä olisikin Suomen ja USA:n välinen ilmasotaharjoitus joka vain järjestetään Viron ilmatilassa. Toistaiseksi vain harvat uutistalot ovat kyseenalaistaneet yhtälöä lainkaan. Hiljattain ulkopoliittisen instituutin vanhemmasta tutkijasta tutkijaksi palannut Salonius-Pasternak kertoi että “ei näe miksi Suomi ei harjoitukseen voisi osallistua ja että syynä voisi olla ainoastaan venäjänpelko”. Salonius-Pasternak on tunnettu natomyönteisistä kannanotoistaan.

Kansalaiskeskustelussa monet pitävät tapahtunutta yrityksenä peitellä Suomen ja USA:n välistä sotaharjoitusta ja kyseenalaistavat Suomen ulkopolitiikassa toimivien henkilöiden kyvyn toimia kuten liittoutumattoman ja itsenäisen valtion kuuluisi toimia. Keskusteluista on jo pidemmän aikaa paistanut läpi kyllästyneisyys Suomen päättäjien tapaan tehdä suuria ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme liittyviä päätöksiä ja sopimuksia suljettujen ovien takana.

-ES

Ukrainaraportti: Nato ja USA on Ukrainan sotatilan todellinen osapuoli

USA painostaa Natoa sotatoimiin Ukrainassa

Yhä useammat ulkomaiset tietolähteet ovat vakuuttuneita siitä että USA pyrkii sotaan Ukrainassa Naton nimissä. Suurimmat mediat eivät aiemmin ole juuri uutisoineet tapahtumien tästä puolesta. Viitteitä tästä on kyllä paljon, kertovat useat tietolähteet. Ukrainan hallitukseen on vallankaappauksen jälkeen valittu kolme USA:n kytköksissä olevaa, ei Ukrainalaista ministeriä. Valtiovarainministeriksi on noussut yhdysvaltalainen Natalie Jaresko joka on toiminut aiemmin Yhdysvaltain ulkoministeriössä. Talousministerinä toimii liettualainen investointipankkiiri Aivaras Abromavicius ja terveysministerinä Georgian entinen terveysministeri Aleksander Kvitashvili.

Presidentti Petro Porošenko perusteli lännen läsnäoloa parlamentissa “talousvaikeuksilla joihin tarvitaan ulkomaista apua”.

Häkellyttävä on myös Ukrainan parlamenttilähteen antama tieto jonka mukaan Ukrainan parlamenttirakennuksen koko yläkerta on USA:n turvallisuuspalvelun, CIA:n miehittämä. Ukraina ei kuulu Natoon eikä ole sen paremmin osa yhdysvaltojakaan. Kuitenkin Ukrainan parlamentin pääovella liehuu kaksi lippua, Ukrainan ja Yhdysvaltojen. Varmuudella tiedossa on että CIA:n pääjohtaja John Brennan matkusti Kiovaan ja tapasi Ukrainan johtajia. Varmuutta tapaamisen syistä ei kuitenkaan voida antaa. Joidenkin spekulaatioiden mukaan Brennan oli käynyt luovuttamassa Ukrainalle ajankohtaisia tiedustelutietoja Venäjän sotavoimien liikehdinnästä. Tähän saakka USA:n tiedetään pantanneen tiedustelutietojaan koska se uskoo Venäjän olevan erittäin syvällä Ukrainan kommunikaatiojärjestelmissä, eikä Washington halua ojentaa “valvontasalaisuuksiaan” Venäjälle. John Brennanin vierailun Ukrainaan vahvisti myös Valkoinen talo.

Heinäkuussa 2014 Nato:n Euroopan maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Frederick Hodges vaati Natoa tekemään sotilaallisia keskityksiä Ukrainaan “Venäjän uhkan vuoksi”. Länsi ei asiasta juurikaan ole uutisoinut, mutta USA:n sotilasdelegaation saapuminen kenraali Hodgesin johdolla ei ole Ukrainassa salaisuus. Asiasta tiedotti Ukrainan armeijan esikunnan tiedottaja Vladislav Seleznyov. Väitteiden mukaisia todisteita Venäjän toimista ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut. Ainoat todisteet ovat väitteet joiden alkuperä on vallankaappauksen suorittanut Kiovan hallitus ja väitteitä uutisoineet mediat. Kuvaavaa on että Nato, ETYJ ja YK ovat toistuvasti vahvistaneet ettei mitään näyttöä Venäjän sotatoimista Ukrainassa ole ollut. Ukrainan hallituksen laillisuutta on kritisoitu laajalti vaikka EU onkin sen hyväksynyt. Parlamentin äänestys kerrottiin tehdyn suljetuissa olosuhteissa niin että äänestyskortit oli kerätty vallankaapanneelle ryhmälle jonka militanttisiipi koostui äärioikeistolaisista radikaaleista.

Ukrainan pääministeriksi vallankaappauksen yhteydessä noussut Arseni Jatsenjuk äänestää kuvassa kahdella laitteella yhtä aikaa. Kuva esitettiin vain harvassa länsimediassa.
Ukrainan pääministeriksi vallankaappauksen yhteydessä noussut Arseni Yatsenjuk äänestää kuvassa kahdella äänestyslaitteella yhtä aikaa. Kuva esitettiin vain harvassa länsimediassa.

Nato kouluttaa hiljaisuudessa Ukrainan joukkoja

Uutistoimisto ITAR-TASS:n mukaan Naton koulutusohjelma on jo käynnissä Ukrainassa. Naton asiantuntijat antavat koulutusta Ukrainan joukoille. Society of Assiastance to Defence of Ukraine laitoksen johtaja Yuriy Chizmar kertoi maanantaisessa lehdistökokoontumisessa että “koulutuskeskuksissa on koulutettu noin 100 henkilöä viikossa tehostetussa Naton viikko-ohjelmassa.

Hallitus tekee harkitsemattomia uudistuksia

Hallituksen omavaltaisista toimista kertoo omaa kieltään myös se että Presidentti Yushchenkon mukaan yli puolet Ukrainalaisista vastustaa maan Natoon liittymistä. Hallituksen pyrkimykset venäjänkielen virallisen aseman poistamiseksi saa myös yli 50 prosentin vastustuksen Ukrainan entisen presidentin mukaan.

Venäjä on pidättäytynyt tähän asti syyttämästä virallisesti USA:ta provokaatioista rajoillaan. Vallankumouksen alusti asti on esiintynyt epäilyksiä lännen sekaantumisesta kapinan lietsomiseen joka lopulta johti ampumisiin Maidanilla ja sitten Presidentti Yanukovitchin pakenemiseen maasta. Vallan ottivat aseistautuneet ryhmät joiden taustoista ja tavotteista on esitetty monenlaista informaatiota ja näkemyksiä.

Lähteet: ITAR-TASS, Forbes, YLE, White House, ES

Venäjällä syyttäjät valjastettu suojelemaan kansalaisten etuja kireässä taloustilanteessa

Venäjän hallitus on antanut syyttäjille ohjeet huolehtia kansalaisten eduista taloustilanteen kiristyessä. USA:n ja EU:n ylläpitämät talouspakotteet sekä öljyn hinnan keinotekoinen laskeminen laski viime vuoden aikana ruplan arvoa noin 40% verrattuna dollariin. Käytännössä inflaatio vaikuttanee eri arvioiden mukaan noin 10 prosentin verran. Rahan arvon lasku on kuitenkin uhkannut paikoittain nostaa hinnat tavallisen kansalaisen ulottumattomiin. Ehkä hieman odottamatta Putinin hallitus reagoi tähän valjastamalla syyttäjät tarkkailemaan kansalaisten etuja. Hallitus varoitti tuottajia jo viime joulukuussa hintojen korotus pyrkimyksistä joten sinänsä asia ei ole aivan uusi. Vladimir Putinin hallituksen päällikkö Sergei Ivanov painotti asiaa kansallisilla syyttäjäpäivillä. Ivanov kertoi että syyttäjien on seurattava elintarvikkeiden lisäksi polttoaineiden ja lääkkeiden hintakehitystä. Niin ikään syyttäjien on seurattava palkkojen, sekä etuuksien maksamista ajallaan ja puututtava asiaan tarpeen vaatiessa.

Sergei Ivanov ohjeisti syyttäjiä toimimaan kansalaisten eduksi hinnankorotus pyrkimyksissä.
Sergei Ivanov ohjeisti syyttäjiä toimimaan kansalaisten eduksi hinnankorotus pyrkimyksissä.

Pakotteet iskevät myös kolmansiin maihin

Vaikka hintojen nousu kurittaakin tavallista venäläistä ei monetkaan asiantuntijat usko pakotteiden toimivan kuin hetkellisesti. Länsi kärsii pakotteista myös itse joten niitä ei voi jatkaa loputtomiin. Myös Afrikan herkät, vasta nousunsa aloittaneet markkinat kärsivät vakavasti öljynhinnan romahtamisesta. EU-maista erityisesti Suomi kärsii molemminpuolisista pakotteista koska sekä idänvienti,- että tuonti näyttelee huomattavasti EU:n keskitasoa suurempaa roolia. Pakotteiden tehottomuus johtuu pitkälti Venäjän suurista sisämarkkinoista. Venäjällä ei myöskään ole juurikaan ulkomaanvelkaa joten sen talous kestää suhteellisen hyvin pakotteita. Käytännössä länsimaiset tuotteet korvataan kotimaisilla vastaavilla. Venäjä on reagoinut myös tekemällä suuria kauppasopimuksia Kiinan kanssa ja solmimalla kaasuntoimitussopimuksen Turkin kanssa. Turkki on Natomaa, muttei osa Euroopan Unionia joten sen ei tarvitse ottaa osaa EU:n ja USA:n ylläpitämään taloussotaan. Venäjän kansallinen kaasuyhtiö Gazprom sopi kaasun toimituksesta viime lokakuussa. Sopimuksen myötä Turkki ohittanee Italian EU:n toiseksi suurimpana kaasunostajana Venäjältä. Eniten EU-maista kaasua ostaa Saksa.

Ukraina vaarassa jäädä ilman kaasua

Ukrainan jättimaiset velat Venäjälle uhkaavat jatkuvasti katkaista kaasuntoimitukset Venäjältä. Venäjä on aiemmin toimittanut kaasun Ukrainaan huomattavasti alle markkinahinnan ja myöntänyt köyhtyneelle maalle huomattavan pitkiä maksuaikoja. Vallitseva poliittinen tilanne Ukrainassa on kuitenkin saanut Venäjän harkitsemaan uudestaan kaasutoimituksiaan Ukrainaan. Kiovan vallassa oleva hallitus ei ole kyennyt maksamaan laskujaan. Hallitus on myös selkeästi venäjävastainen joten syitä lisätoimituksille on yhä vaikeampi löytää. EU on luvannut tukea Ukrainaa rahallisesti, mutta summat ovat suuria ja pääosin budjetoimattomia. Lupaukset ovat siis lähinnä puheen tasolla ja nähtäväksi minkälainen kohtalo maan kansalaisia odottaa.

Ranska ei voi toimittaa rakentamiaan sota-aluksia

Ranska on menettämässä 1.4 miljardin euron alustilauksen EU:n asettamien pakotteiden takia. Venäjän Ranskalta vuonna 2011 tilaamat Mistral luokan helikopteritukialusten toimittaminen Venäjälle kohtasi voimakasta painostusta USA:n taholta. Myös Britannia oli samoilla linjoilla asiassa. Ranska on perunut toimitussopimuksen ainakin toistaiseksi. Kyseessä on sopimusrikko jossa on vaakalaudalla Ranskan maine ja luotettavuus sanoi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov. Hän myös sanoi “olevansa kyllästynyt koko jupakkaan”. Toisaalta Venäjän apulaispuolustusministeri Anatoli Antonov totesi ettei “Ranskan päätös ole mikään tragedia Venäjälle”.

Lähteet: RIA, Interfax, YLE, Ranskan presidentinkanslia, ES

David Cameron vaatii Yhdysvaltoja painostamaan Facebookia ja Twitteriä

Ison-Britannian päämisteri David Cameron aikoo tänään painostaa USA:n hallitusta kovempiin otteisiin USA:ssa sijaitsevia Facebookia ja Twitteriä kohtaan. Painostuksen taustalla on Cameronin huoli sosiaalisten medioiden käyttämisestä terrorismin apuvälineenä.

David Cameron on kauhuissaan siitä että "sosiaalinen media on täynnä salaliittoteorioita".
David Cameron on kauhuissaan siitä että “sosiaalinen media on täynnä salaliittoteorioita”.

Islamistisen terrorismin vastainen taistelu, erityisesti Pariisin tapahtumien jälkeen, tulee olemaan pääteema neuvotteluissa Washingtonissa Ison-Britannian päämisterin ja USA:n presidentin Barrack Obaman välillä.

Britannian hallituksen lähteet vahvistavat että Cameron viestittää kauhuaan siitä että sosiaalinen media on täyttynyt salaliittoteorioista.

Kriitikot ovat valittaneet että hälytys tulee kun potentiaalinen pedofiili saapu sivustolle, mutta samankaltaista systeemiä ei ole epäiltyjen terrorismiyhteyksien varalle.

Hallituksen lähteen mukaan päämisterin tavoite on “saada Yhdysvaltalaiset yritykset tekemään yhteistyötä kanssaan ja varmistamaan että tiedustelupalvelut saavat tarvitsemansa tiedot pitääkseen meidät turvassa”.

“Kun tapaamme tänään toteamme uudestaan, että juuret kykyymme puolustaa vapauttamme ovat vahvassa taloudessa, arvoissa joita vaalimme, ilmaisunvapaudessa, oikeusvaltiossa ja vahvoissa demokraattisissa instituutioissa”, kirjoitti The Times.

Cameron ja Obama kertovat kansojensa jakavan samat arvot.

Lähteet: TT, TS, Independent

-ES

Washington Post: “Libyasta tulossa uusi sotatoimialue”

Libyasta on muodostumassa uusi sotatoimialue jossa radikaalit fundamentalistit ovat vahvistuneet ja johtavat naapurivaltioiden epävakauttamista. Asiasta kertoi tänään Washington Post.

Kahden viime vuoden aikana huonontuneessa tilanteessa Yhdysvallat, Ranska ja muut jotka osallistuivat Libyan interventioon Naton kanssa vuonna 2011, eivät reagoi lähettämällä apua vaan sulkevat suurlähetystönsä ja katsovat toiseen suuntaan, kertoo Washington Post.

Sanomalehden mukaan noin 200:lla ääriliikkeen edustajalla on koulutuskeskus Itä-Libyassa Dernan kaupungissa joka sijaitsee noin 500 kilometriä Euroopan eteläpuolella. Heillä on kytköksiä myös ISIS-järjestöön. Libya saattaa muodostua alustaksi terroristi-iskuihin jotka suuntautuvat Eurooppaan.

Yli seitsemän miljoonaa ihmistä on jäänyt kahden hallituksen, kahden parlamentin ja yhtä monen eri armeijan väliin. Yksi armeijoista toimii idässä sijaitsevassa Tobrukin kaupungissa ja toinen Libyan pääkaupungissa Tripolissa.

Egypti ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat tukevat maavoimia jotka hallitsevat Pohjois Afrikan kansakuntien itäistä osaa samalla kun Turkki, Qatar ja Sudan tukevat lännessä Libyan Islamistien liikehdintää.

Kasvavasta konfliktista ei voi syyttää ainoastaan Natoa jonka interventio syrjäytti Libyan johtajan Muammar Gaddafin, vaan yleisesti ulkomaisten voimien nopeaa vetäytymistä ja epäonnistumista avunannossa vakauttaa maa, kerrotaan lehdessä.

Alkuperäinen artikkeli: Washington Post

-ES

USA liittolaisineen tehnyt luvattomia ilmaiskuja Syyrian ja Irakin alueilla

USA - ISIS

Washington, Tammikuun 13. (Prensa Latina). USA:n ja sen liittolaisien hävittäjät, pommikoneet ja miehittämättömät lentokoneet suorittavat 11 ilmaiskua Islamilaisen valtion (IS) joukkoja vastaan Syyriassa ja Irakissa USA:n puolustusministeriön tänään antaman tiedotteen mukaan.

Iskuista neljä kohdistui Syyrian ja seitsemän Irakin alueelle. Washington liittolaisineen aloitti pommitukset Irakin alueella kahdeksas päivä elokuuta ja laajensivat niitä Syyrian alueelle syyskuun 23. päivä vastoin Syyrian hallituksen tahtoa.

USA:n puolustusministeriön mukaan hyökkäyksiin osallistui lentokoneita Ranskasta, Britanniasta, Australiasta, Belgiasta ja Hollannista, Yhdysvaltojen lisäksi.

Samaan aikaan sotilaslentokoneet Saudi Arabiasta, Yhdistyneistä Arabi Emiraateista, Jordaniasta ja Bahrainista operoivat USA:n kanssa Syyrian maaperällä.

Tähän päivään mennessä Washington liittolaisineen on suorittanut yli 1700 pommitusta Syyriaan ja Irakiin.

Amerikkalainen sanomalehti McClatchy uutisoi tänään että Pentagon on kieltäytynyt vahvistamasta tietoja joiden mukaan ainakin 50 paikallista kuoli hyökkäysessä 28. päivä joulukuuta Syyrian kaupungissa nimeltä Bab.

Ihmisoikeusjärjestöt ja media ovat tuoneet julki tietoja USA:n johtaman koalition aiheuttamista siviilien kuolemista. USA:n Puolustusministeriö pysyy kuitenkin hiljaa asiasta ja tyytyi viime viikolla tiedottamaan ainoastaan aikeistaan aloittaa tutkimukset asiassa.

Lähde: USA:n puolustusministeriö, Prensa Latina

-ES

Peter Hitchens EU:sta ja Venäjästä – Unohda “paha” Putin – Me olemme verenhimoisia sodanlietsojia

“Lapsuudessa mieleeni syöpyneet muistot sodasta(vanhempieni kertomana) palaavat mieleeni kun ihmiset ympärilläni ajattelevat että sota voi olla hauskaa”. Se näyttää tapahtuvan kun sota-ajan sukupolvet on työnnetty syrjään lapsiensa toimesta, joiden täytyy opetella totuus yhä uudestaan.

Epätoivo, pelko, kurjuus, nälkä, nukkavierut vaatteet, rikkonaiset ikkunat ja mielivaltaisesti toimivat viranomaiset. Ja tämä oli voitto, enemmän tai vähemmän, mietti sodassa ollut isäni, joka ei ikinä ollut varma siitä.

“Näytän olevani sotaan Venäjän kanssa haluavien ihmisten ympäröimä, sotaan jossa kaikki osapuolet häviävät. He näyttävät uskovan että elämme tosielämän “Taru Sormusten Herrassa”, jossa Moskova on Mordor ja Vladimir Putin on Sauron. Tästä joku humoristinen taiteilija, joka huomasi asoiden laidan, yrittikin lavastaa “Sauronin silmän” Moscow Towerin huipulle (kuvassa, kirkko esti hankkeen).

Sauronin silmä - Moscow Tower

Ajattelemme olevamme sankareita laittamassa urheat sydämemme likoon kohdataksemme Pimeyden Ruhtinaan ja vapauttaaksemme Pyhät Ukrainalaiset pahuuden ikeestä. Tämä kaikki on silkkaa roskaa. Vuodesta 1989, Moskova, väitetty riidankylväjä, on hallinnut rauhanomaisesti noin 180 miljoonaista kansaa ja noin 700.000 neliökilometrin kokoista(luonnonvaroiltaan) erittäin arvokasta maa-aluetta aloittamatta yhtäkään taistelua tai häviämättä yhtäkään sotaa.

Samaan aikaan EU(ja sen sotilaallinen siipi, Nato) on ottanut hallintaansa 120 miljoonaa ihmistä ja lähes 400.000 neliökilometriä maa-aluetta Venäjän etupiiristä.

Alkuperäinen artikkeli: Peter Hitchens

-ES

Pentagon myöntää tutkivansa mahdollisuutta että USA:n Afghanistanissa ja Irakissa tekemissä ilmaiskuissa kuolee siviilejä

Yhdysvaltojen senaatin puhemies sanoi tiistaina 6. tammikuuta että väitteet joiden mukaan 13:ssa ilmaiskussa 18:sta kuolee siviilejä eivät ole uskottavia. Näkyvät siviiliuhrit kuitenkin kasvattavat Presidentti Barrack Obaman paineita siirtää amerikkalaisia joukkoja lähemmäs etulinjaa jotta kohteet voidaan tunnistaa paremmin. Tapahtumat myös muistuttavat hänen mukaansa siitä että taistelun syttyessä siviiliuhrit ovat väistämättömiä.

Lähde: FP

-ES